Jarno Alastalo on teknologian ja ihmisyyden tulkki, joka ei tyydy helppoihin uhkakuviin tai hypeen. Hän sukeltaa sinne, missä algoritmit ja arki törmäävät ja löytää tulevaisuuden yllättävimmistä paikoista, kuten hämeenlinnalaisesta navetasta lypsyrobottien keskeltä.
Tuore kirja Musta laatikko on tutkimusmatka, joka haastaa meidät arvostamaan omaa epätäydellisyyttämme. Jarno muistuttaa, että koneiden nopeutuessa ihmisen todelliseksi supervoimaksi nouseekin hitaus ja kyky sietää epävarmuutta. Hänen maailmassaan dataa murskaavat insinöörit ja Bollywood-lavojen säihke mahtuvat samaan tarinaan, ja juuri se tekee hänen ajattelustaan niin virkistävää.
Nyt onkin hyvä hetki pysähtyä ja kysyä, mitä Jarnolle kuuluu juuri nyt?
Mitä kuuluu Jarno ja mikä saa sut hymyilemään just nyt?
Minulle kuuluu tällä hetkellä paljon, sillä uusi kirjani Musta laatikko on pian ilmestymässä. Se on teknologis-filosofinen tutkimusmatka siihen maailmaan, jota algoritmit, tekoäly ja näkymättömät järjestelmät muokkaavat. Se, mikä saa minut hymyilemään juuri nyt, on ajatusviiva. Kirjoittaessani kirjaa huomasin somekuplassani olevan kommentteja, joiden mukaan ajatusviivan käyttö tekstissä viittaa tekoälyn tuottamaan sisältöön. Olen aina käyttänyt ajatusviivaa lauseiden keskellä, se sallii ajatusten sivupoluille harhautumisen. Vaikka olenkin hyödyntänyt tekoälyä oikolukemiseen ja ideointiin, jokainen ajatusviiva on itse kirjoittamani. Vaikka tekoäly uhkaa viedä monia asioita pois ihmiseltä, ajatusviivojani se ei saa minulta!
Mikä on ollut viime aikojen mieleenpainuvin yleisökohtaaminen tai oivallus ja miksi se jäi mieleen?
Viimeaikainen vierailu Hämeenlinnan Lely Gaalassa jäi mieleen erityisen voimakkaasti. Yleisönä oli maidontuottajia, jotka elävät jo nyt sitä tulevaisuutta, josta muualla vasta puhutaan: he työskentelevät päivittäin lypsyrobottien ja automaation rinnalla. Mieleenpainuvin hetki syntyi, kun keskustelimme siitä, miten tilallisen työ on muuttunut yhä enemmän datan hallinnaksi ja käyttöliittymien tulkinnaksi. Taulukot, raportit, algoritmit. Moderni navetta on yhtä lailla koodauskonttori kuin eläintila. Mutta samalla nousi esiin jotain olennaista: kone voi mitata maidon lämpötilan, askelmäärän ja rehumäärän, mutta vain ihminen näkee lehmän olemuksesta, että jokin ei ole kunnossa. Tämä on juuri sitä viisasta tekoälyttömyyttä, kykyä valita, milloin luotat dataan ja milloin omaan kokemukseesi. Maidontuottajat ovat ehkä parhaita opettajia siinä, miten kone ja ihminen voivat toimia rinnakkain: kone hoitaa rutiinit ja vapauttaa aikaa, mutta ymmärrys eläimestä, hiljainen tieto ja sukupolvien yli siirtynyt osaaminen ovat ihmisen supervoima, jota mikään algoritmi ei korvaa. Navetta-insinöörien tulevaisuus on jo täällä, ja se on yllättävän inhimillistä.
Onko joku teema tai kysymys noussut yleisöltä toistuvasti esiin viime aikoina? Miksi uskot, että juuri tämä aihe puhuttelee nyt?
Toistuvasti esiin noussut kysymys on ollut ”Miksi tekoälystä puhutaan niin negatiivisesti, miksi ei positiivisesti?” Uskon, että tämä aihe puhuttelee nyt kolmesta syystä. Ensinnäkin, ihmisen suuri mielenkiinto tekoälyä kohtaan kumpuaa narsistisesta taipumuksesta, sillä näemme älykkyyden kautta itsemme. Kun emme täysin ymmärrä uutta, me pelkäämme, ja siksi keskustelu kääntyy helposti uhkakuviin, kuten työpaikkojen menetykseen. Toiseksi, meillä on taipumus inhimillistää tekoälyä, liitämme siihen ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja luomme pelottavia scifi-tarinoiden mielikuvia, kuten Terminaattorin, sen sijaan, että näkisimme sen arjen sovelluksena. Todellisuudessa tekoälyratkaisut ovat usein melko tylsiä ja tarkkaan tehtävään suunnattuja. Kolmanneksi, negatiivinen puhe valtaa helposti julkisen keskustelun, koska media suosii nopeita ja helposti hahmotettavia tarinoita ja otsikoita. Pelko ja mystiikka saavat enemmän huomiota, ja ne peittävät alleen ne perustavanlaatuiset, positiiviset ilmiöt, jotka jäävät piiloon mustan laatikon sisään. Tekoäly voi esimerkiksi auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kiinnittymään yhteiskuntaan, mutta tämä tarina ei saa yhtä paljon palstatilaa kuin uhkakuvat.
Mikä on ollut kummallisin tai hauskin tilanne, johon olet urallasi törmännyt?
Mediatapahtumassa Intiassa minut yhtäkkiä kiskottiin lavalle tanssimaan Shah Rukh Khanin kanssa. Bollywoodin kuningas, kymmeniä miljoonia someseuraajia, ja minä. En osannut yhtään liikettä, mutta yleisö hurrasi silti. Vasta myöhemmin tajusin, kuinka kuuluisasta tyypistä oli kyse. Kun olen kertonut tarinan Suomessa tuolta alueelta kotoisin oleville tuttavilleni, he eivät ole uskoneet asiaa todeksi. Joskus elämä on parempaa viihdettä kuin mikään käsikirjoitus.
Millä tavalla itse pidät yllä inspiraatiota ja uusia näkökulmia kiireisen arjen keskellä? Mikä toimii sulle parhaiten?
Sallin itselleni leikkiä ja kokeilua, sillä leikki ja peli ovat kaiken inhimillisen luovuuden ytimiä. Kun tekoäly tekee yhä suuremman osan rutiininomaisesta laskennasta, jäljelle jäävä ydin on juuri leikkivä ihminen. Tekoälyä voi ja tuleekin käyttää leikkimiseen, ei vain tehostamaan asioita. Pääasia on, että luovassa työssä saa kokeilla, mokailla ja hassutella. Leikin kautta opin uusista sovelluksista.
Mitä kirjaa, podcastia tai muuta sisältöä suosittelisit tällä hetkellä muille ja miksi juuri se?
Suosittelisin tällä hetkellä Neil Lawrencen kirjaa Atomic Human, joka on ollut inspiraationa myös omalle ajattelulle. Lawrence on tekoäly- ja data-analytiikan professori, ja hänen työnsä haastaa meitä tarkastelemaan ihmisyyttä uudesta näkökulmasta. Kirja on merkityksellinen, koska Lawrence pohtii, mitkä osat ihmisyydestä eivät taivu algoritmiseksi malliksi, kun yritämme pilkkoa olemuksemme osiin: muistiin, päättelyyn ja tunteisiin. Hän vertaa tätä Demokritoksen pohdintaan aineen jakamattomista hiukkasista, atomeista. Atomic Human avaa sen, että koneet paljastavat meille ihmisyyden rajat ja sen, mitä kone ei voi jäljitellä. Samalla Lawrence tuo esiin ajatuksen digitaalisesta sielusta: tekoälyn luoma kuva meistä on luultavasti täysin vieras, koska se perustuu tuhansiin digitaalisiin jälkiin, ei siihen, miten me itse itsemme näemme.
Jos voisit opettaa lukijalle yhden hyvän opin tai oivalluksen, mikä se olisi?
Opettele arvostamaan omaa hitauttasi ja epätäydellisyyttäsi. Tekoälyn aikakaudella meillä on taipumus arvostaa nopeutta ja täydellisyyttä. Koneet tekevät sisältöjä ja päätöksiä silmänräpäyksessä. Mutta meidän tulee oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa intuitio voi pettää, ja pysähtyä hetkeksi aktivoimaan hidas, analyyttinen ajattelumme. Tämä hitaus on ihmisyyden ydinarvo. Se mahdollistaa kyvyn sietää epäselvyyttä ja toimia puutteellisen tiedon varassa, toisin kuin kone. Meidän epätäydellisyytemme, erehtyväisyytemme ja kyky sietää epäselvyyttä ovat juuri niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan maailmassa, jossa tekoäly tuottaa vakuuttavia, mutta vinoutuneita vastauksia. Kysymys on yhtä lailla siitä, milloin jätät tekoälyn käyttämättä ja luotat omaan, hitaampaan järkeesi.
