Tom Pöysti ei tarvitse pitkää esittelyä. Hän on puhuja-alan legenda, joka on vuosien varrella nähnyt enemmän yleisöjä, tilanteita ja tunteita kuin moni muu ehtii elämänsä aikana.
Tässä Mitä kuuluu? -haastattelussa Tom kertoo muun muassa siitä, millaista on puhua 250 ihmiselle samaan aikaan, kun salissa on 40 koirakopin esittelijää, ja siitä, mitä tapahtuu kun rapujuhlien alkajaisiksi kysyy lääkäreiltä, mikä suomalaisia oikeasti tappaa.
Puhutaan myös asenteesta, optimismin tarpeesta ja siitä, mitä kaikkea lapset voivat meille aikuisille opettaa, jos pysähdymme kuuntelemaan.
Mitä sinulle kuuluu Tom ja mikä saa sut hymyilemään just nyt?
Vappuun toki vielä pitkä matka, aivoinfarkti heinäkuussa ja aamulla vaimon keittämät hyvät kahvit, lime marmeladi paahtoleivän kera, erittäin huonosti nukutun yön jälkeen… naurettiin molemmat taas näitä meirän ”riisejä”.
Mikä on ollut viime aikojen mieleenpainuvin yleisökohtaaminen tai oivallus ja miksi se jäi mieleen?
Luento voimisteluhallissa noin 250 yli 55-vuotiaalle, elämän motivaatiosta ja itsensä aktivoimisesta. Voimakkaan sateen seurauksena jouduin kilpailemaan kuuluvuuden kanssa, kun samaan tilaan oli ahdettu 40 näyttelykoijua tuotteidensa kanssa. Esittelijät olivat hyvinkin äänekkäitä.
Puolet yleisöstä joutui panemaan kuulolaitteet maksimille, ja toinen puolisko uteli naapurilta “mitä se sanoo”? Kaikesta huolimatta nauroivat kyyneleet silmissä, hymyssä suin, eritoten kun väitin että elämän voi aloittaa alusta joka ikinen aamu.
Onko joku teema tai kysymys noussut yleisöltä toistuvasti esiin viime aikoina? Miksi uskot, että juuri tämä aihe puhuttelee nyt?
Optimismi, positiivisuus ja yhteisöllisyys. Ovat ilmeisesti ihan uusia aiheita.
Aiheena “minä, minä -maailma” nostaa karvoja pystyyn aina. Kun aika alussa luentoani ilmoitan “Saa olla kivaa”, leviää valtava huokaisu… kaikki ei siis sittenkään ole päin persettä.
Yhteisöllisyys (kimppakiva) ja me-henki, ja sen puute lienee yhteinen huoli tänään.
Mikä on ollut kummallisin tai hauskin tilanne, johon olet urallasi törmännyt?
Johtavat ylilääkärit pitivät elokuussa monta vuotta sitten seminaarin aiheena “miten Suomi voi?”
Rapuja tykötarpeineen oli varattu riittävästi, ja ennen illallista minut oli kutsuttu keventämään tunnelmaa ennen bakkanaaleja. Heidän innostamisekseen tohdin kysyä, mikä meitä suomalaisia tappaa eniten.
Hiljaisuus kesti ainakin 15 sekuntia, kunnes jo pari konjakkia nauttinut, hymysuinen lääkäri ilmoitti:
”Suomen ylivoimaisesti tappavin riesa on katkeruus, ja huom, se on tarttuva tauti. Yksi mätä katkero imee helposti muita mukaan.”
Luulen ymmärtäneeni vastauksen.
Millä tavalla itse pidät yllä inspiraatiota ja uusia näkökulmia kiireisen arjen keskellä? Mikä toimii sulle parhaiten?
Mielestäni tämä on asennekysymys.
Jos erehdyt matkustamaan ryhmässä, voit olla aika varma että vaikka olette tiiviissä porukassa, samassa paikassa ja tilanteessa, kolme neljäsosaa ei näe murto-osaa siitä mitä joku toinen kokee ja näkee.
Näe mitä näet, mutta näe se. Kuule mitä kuulet, mutta kuuntele se. Aisti mitä ympärilläsi tapahtuu ja inhaloi se kaikin keinoin.
Itse inspiroidun luonnossa (yksinkin), toreilla ja ihmisten parissa, heitä tervehtien, viemällä itseni maille vierahille. Suosittelen tänään Skotlantia – ette kadu.
Mitä kirjaa, podcastia tai muuta sisältöä suosittelisit tällä hetkellä muille ja miksi juuri se?
Kirjoitimme vuonna 2024 Mato Valtosen kanssa kirjan 112 oivallusta elämästä. Rohkenen väittää kirjan olevan inspiroiva, keskusteluja herättävä rykäisy. Löytyy myös äänikirjana.
Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? on tässäkin maailman tilanteessa elämisen perusteos. Varatkaa nenäliinoja matkaan.
Jos voisit opettaa lukijalle yhden hyvän opin tai oivalluksen, mikä se olisi?
Antakaa lasten kasvaa ja oppia oppimaan omaan tahtiin, omin uteliaisuuksin ja kokeiluin.
Olkaa lasten turvana ja kuunnelkaa heitä. Heidän uteliaisuutensa, saati oppimistaitonsa, on meitä vanhempia moninkertaisesti voimakkaampi ja ennakkoluulottomampi.
