Juhannusyössä on aina ollut taikaa. Kuvittele kesäyön lempeä valo, järven pinta tyynenä, kaukana rannan takana syttyvä kokko ja ympärillä luonnon äänet, sekä ihmisten iloinen puheensorina. Vaikka joskus ajatellaan, että juhannuksena vain hiljennytään luontoon, totuus on, että juhannus ei ole vain yöttömän yön juhla, se on myös sanojen, loitsujen ja puheiden aikaa. Suomalaiset ovat kautta aikojen höystäneet keskikesän juhlaansa puhumalla: on pidetty puheita, lausuttu loitsuja lemmen onneksi ja laulettu yhdessä suven kunniaksi. Tässä blogitekstissä sukelletaan juhannuksen puheperinteisiin, kevyesti, rennosti ja oivaltavasti.
Juhannuspuheet – onko niitä ollut?
Onko juhannuksena tapana pitää samanlaisia virallisia julistuksia tai puheita kuin vaikkapa joulurauhan julistus? Kokonaan vakiintunutta valtakunnallista juhannuspuheperinnettä ei Suomessa ole, ainakaan samalla tavalla kuin jouluna. Kuitenkin eri aikoina ja paikoissa on kuultu juhannuspuheita. Esimerkiksi heti talvisodan jälkeen, juhannuksena 1940, tasavallan presidentti Kyösti Kallio piti radiopuheen Suomen lipun päivänä. Tuossa sota-ajan juhannuspuheessa Kallio ylisti hartaasti siniristilippua ja puhui sodasta, rauhasta ja jälleenrakennuksesta suomalaisille (yle.fi). Juhannuspäivää vietetään meillä nimittäin Suomen lipun juhlapäivänä, ja silloin lippu salkoon noustessaan on joskus saanut juhlavat sanat saatteekseen.
Myös paikallistasolla on kehitelty juhannuspuheiden perinnettä. Virrat kutsuu itseään Suomen viralliseksi juhannuskaupungiksi ja on ottanut tavakseen julistaa juhannuksen alkaneeksi runollisella juhannusjulistuksella. Kaupungin verkkosivuilta löytyy Markku Sorvarin kirjoittama julistus, joka on kuin riimitelty juhannuspuhe. Siinä maalataan kuvaa sydänkesän ihanuudesta ja lopuksi kajautetaan: “Juhannuksen julistamme alkaneeksi Suomen kansa…” (virrat.fi). Vaikka kyse on leikkimielisestä perinteestä, ajatus on hauska, ikään kuin koko kansalle toivotettaisiin yhteisesti hyvää juhannusta juhlallisella puheella.
Entisaikoina viralliset juhannuspuheet eivät olleet yleisiä, mutta monissa juhannusjuhlissa joku arvovaltainen paikallinen henkilö saattoi pitää tervehdyspuheen. Esimerkiksi kyläjuhlissa tai seurojen järjestämissä kesäjuhlissa ohjelmaan on usein kuulunut “kesäinen puhe” kuten erään Uudenmaan juhannusjuhlan ohjelmasta voi lukea (inkoo.fi). On helppo kuvitella, että lavalle on astunut vaikkapa kunnanjohtaja, pappi tai muu juhlan järjestäjä toivottamaan väen tervetulleeksi ja muistuttamaan juhannuksen merkityksestä. Sanalla sanottuna: kyllä, juhannuspuheita on ollut olemassa, vaikkei meillä olekaan yhtä yhtä virallista perinnettä kuin joulurauhan julistus, sanoja on silti käytetty keskikesän juhlassa yllättävänkin paljon.
Kansanperinteen sanallisuus
Hiljainen juhannusyö kätkee sisäänsä monta loitsua ja lorua. Suomalaisessa kansanperinteessä juhannusyö oli otollista aikaa taioille, erityisesti lemmentaioille, joilla nuoret ennen vanhaan yrittivät varmistaa naimaonnea (wikipedia.org). Monet juhannustaiat olivat toiminnallisia (kuten seitsemän kukan kerääminen tyynyn alle), mutta usein taian tehoon kuului myös ääneen lausuminen. Erilaiset loitsut ja lorut saattoivat antaa taialle pontta. Suomalaisia ja karjalaisia lemmenloitsuja onkin merkitty muistiin runsaasti, ja suurin osa niistä on kalevalamittaisia, ikiaikaisen runonlaulannan poljentoa noudattavia säkeitä. Yksi vanha loitsusäe kuuluu näin: “Nouse lempi liehumahan, kunnia kupajamahan.” (mtvuutiset.fi). Vaikka nykypäivän juhannusjuhlija ei ehkä ymmärrä loitsukieltä täysin, viesti on selvä, rakkaus, herää liehumaan! Tällaisia taikasanoja lausumalla pyrittiin nostattamaan sulhasehdokkaan tunteita tai vetämään puoleensa se oikea.
Moni muistaa myös juhannussaunaan liittyvät perinteet. Ennen vanhaan nuoret naiset saattoivat mennä juhannussaunaan kukkaseppele päässään tai kukista tehdyllä vastalla kylpemään, ja samalla lausua lempeä tuovia loitsuja. Juhannussaunassa valmistauduttiin tulevan sulhasen kohtaamiseen lausumalla loitsuja ja kylpemällä kukkavihdan kanssa, näin pyrittiin tekemään itsestä oikein hehkeä ja hyvän onnen suosikki rakkausrintamalla. Taikuuteen uskottiin, joten sanatkin lausuttiin vakavissaan. Toisinaan taian ehto oli päinvastoin täysi hiljaisuus (esimerkiksi kukkaseppeleen punominen piti tehdä ääneti tehostaakseen uninäkyä tulevasta sulhasesta (mtvuutiset.fi)). Oli ehto mikä tahansa, juhannusyöhön liittyi vahvasti ajatus siitä, että puhutuilla sanoilla on mahtia: oikein lausuttu loitsu voisi tuoda rakkauden tai onnea, kun taas turha suunsoitto saattoi pilata taian. Ei ihme, että juhannusyö on tarinoissa maaginen, silloin on kuiskattu toiveita kaivoon, loihdittu lempeä lieskaan ja ehkä varmuuden vuoksi kieritty alasti kasteisella niityllä loitsurunot huulilla!
Yhteisölliset hetket ja ääni
Juhannus on aina ollut myös yhdessäolon juhla, ja missä on yhdessäoloa, siellä on ääntä. Monissa kylissä ja yhteisöissä on vanhastaan kokoonnuttu yhteisille juhannusjuhlille, joko tanssilavalle, nuorisoseurantalolle tai luonnonkauniille paikalle kokkoa polttamaan. Esimerkiksi Lapin perinteikkäimmissä juhannusjuhlissa, Ylitornion Aavasaksan vaaran huipulla, on kokoonnuttu ihailemaan keskiyön aurinkoa jo yli sadan vuoden ajan. Vuosikymmenten ajan Aavasaksan juhannusaaton ohjelmaan on kuulunut lipun nostaminen salkoon, yhteislaulu sekä keskiyön auringosta nauttiminen Lapin jylhässä maisemassa. Vanhassa filmidokumentissa vuodelta 1965 näkyy, kuinka tuon juhlan ohjelmassa oli “kaikki: lipunnosto, juhlapuhe, urheilukilpailu, lavatanssit, rakastuneet parit ja juopuneet nuoret”, koko elämän kirjo keskikesän yönä (yle.fi). Tyypillistä onkin, että kun väki kokoontuu kokolle, joku soittaa haitaria tai kitaraa, iltahämärissä lauletaan yhdessä tuttuja laululeikkejä ja suvivirttäkin on saatettu veisata. Juhannussalon (midsommarstång) nostamisen yhteydessä on Ruotsinkielisillä seuduilla laulettu “Ålänningens sång” tai muita kesälauluja, ja piirileikit kuuluvat asiaan (inkoo.fi). Ääneen lausuminen on ollut osa juhannuksen yhteisöllistä riittiä, oli se sitten juhlavan puheen pitäminen tai koko porukan yhteinen hoilotus nuotion räiskeessä.
Suullinen tarinankerronta on myös ollut juhannusillan viihdykettä. Kun kokkotuli alkaa hiipua, saatetaan nojautua taaksepäin ja alkaa kertoa tarinoita. Vanhat uskomukset ja myytit heräävät eloon juhannusyössä: kansantarinoissa juhannusyö on täynnä yliluonnollisia ilmiöitä, ja niitä on varmasti kerrottu eteenpäin tulen loimussa. Esivanhemmat uskoivat esimerkiksi, että juhannusyönä kaikki kummalliset asiat ovat mahdollisia, jopa aaveet voivat vaeltaa kesäyössä ihmisten ilmoilla. Nuorille saatettiin kertoa jännityksen vuoksi tarinoita, joissa joku on nähnyt kummituksen vanhan saunan nurkalla juuri juhannusyönä. Toisaalta juhannusyöhön liitettiin onnekkaampiakin legendoja: jos metsään meni yksinään, saattoi nähdä virvatulen leijumassa, ja vanhan uskomuksen mukaan virvatulen alta löytyisi aarre sille rohkealle, joka uskaltaa kaivaa (wikipedia.org). Tai entä se kuuluisa saniainen? Moni tarina kertoo, että saniainen kukkii vain juhannusyönä ja kukan poimijalle on luvassa taikavoimia (mtvuutiset.fi). Voimme kuvitella, miten ennen vanhaan nuotion ääressä kerrottiin näitä tarinoita eteenpäin: joku vanha tietäjäukko muisteli nähneensä ihmeellisen valon metsässä juhannusyönä, tai mummo varoitteli lapsenlapsiaan, että jos kuulkaa juhannusyönä kuulette askeleita tyhjässä pihassa, se voi olla harhaileva henki. Tarinat siirtyivät suullisesti sukupolvelta toiselle, ja juhannusyö oli otollista aikaa sekä pelotella että viihdyttää kuulijoita kertomuksilla. Näin juhannus on ollut paitsi tanssin ja naurun, myös tarinankerronnan juhla, ilta, jona parhaat jutut on kerrottu yhä uudelleen.
Jos Verbal olisi ollut mukana 1800-luvun juhannusjuhlissa… (kevennys)
Millainen näky kohtaisi, jos pääsisimme aikakoneella keskelle 1800-luvun suomalaista juhannusjuhlaa? Kuvitellaanpa hetki! Vanhan maalaiskylän rantaniitylle on sytytetty kokko, haitarin tai viulun sävelet kantautuvat iltaan ja ympärillä parveilee niin talonpoikia kuin herrasväkeä. Illan puheita pitämään nousisi luultavasti kylän arvovaltaisin henkilö, ehkä paikallisen kartanon isäntä tai pappismies. Hän selvästi nauttii roolistaan, vaikkei mikrofoneja olekaan keksitty: vankalla äänellä hän toivottaa juhlaväen tervetulleeksi, kehuu kesän kauneutta ja muistuttaa, ettei nuoriso saa liikaa vallattomaksi heittäytyä. Verbalin tiimi nyökkäilisi hyväksyvästi, hyvä puheenvuoro, pitäähän juhannuksen henkeä juhlistaa sanoinkin!
Entäs ne mystiset loitsut? 1800-luvun juhannusyössä loitsujen lukeminen olisi vakava paikka. Saattaisi hyvinkin olla, että hieman sivummalla, saunan takana tai pienen piirin kesken, kylän tietäjäeukko kuiskailee loitsuja nuorille naisille. Verbal kurkistaisi uteliaana: siellä mummo-Mari opastaa tyttöjä heittämään vastan saunan katolle ja lukemaan lemmentaikoja. “Kun sanon nämä sanat, niin sulhanen saapuu varmasti ennen seuraavaa juhannusta,” hän vakuuttelee. Ehkä Verbal tarjoaisi mummolle pientä kielenhuoltoapua loitsujen lausumiseen, tai ainakin kirjaa muistiin hänen ikiaikaiset riiminsä tuleville polville!
Lopuksi koittaisi yhteislaulun ja juhlatunnelman huipennus. 1800-luvulla ei ollut Spotify-listoja, mutta ihmiset osasivat laulaa yhdessä ulkomuistista. Kylän nuoret miehet saattaisivat kajauttaa jonkin rekilaulun, ja pian koko väki yhtyy lauluun. Kuuluuko sieltä “Tuoll’ on mun kultani, ain’ minun onneni…” vai peräti jokin aikansa suosittu kansanlaulu? Kenties runonlaulantaperinne elää vielä: joku esittää kalevalamittaisen laulun Ukko ylijumalalle hyvän sään toivossa. Verbal olisi tietenkin innokkaasti mukana, ehkäpä laulamassa kovaan ääneen muiden joukossa nuotin vierestä 😄 (okei, hymiöt pois, mutta kuvitelkaa pilke silmäkulmassa). Kun yhteinen laulu päättyy, joku huikkaa möreällä äänellä: “Hyvää juhannusta kaikille!” ja koko niemi raikuu hurraa-huudoista.
1800-luvun juhannusjuhlat eivät siis loppujen lopuksi olisi Verbalille kovin vieraita. Puhuminen, tarinointi ja äänellä ilottelu ovat osa juhannuksen DNA:ta olleet jo silloin.
Lopuksi:
Juhannus on aina ollut muutakin kuin hiljaista luonnon ihailua, se on ollut ääntä, puhetta ja tarinaa. Keskikesän juhla on yhdistänyt suomalaiset nuotiopiireihin laulamaan ja nauramaan, se on antanut rohkeimmille tilaisuuden lausua loitsuja ja ujommillekin syyn supattaa toiveita taianomaiselle yölle. Juhannuksena on pidetty puheita niin saunatontulle kuin juhlaväellekin, ja parhaat jutut on kerrottu moneen kertaan. Kun siis tänä juhannuksena istahdat kokon ääreen tai kesäiltaan, muista että olet osa pitkää ketjua, sukupolvien mittaista juhlapuheiden, loitsujen ja yhteislaulujen perinnettä. Juhannus on sanahelinää ja laulunloilotusta, taianomaista puhetta ja yhdessä jaettuja tarinoita. Siinä on juhlan todellinen taika, hyvää juhannusta kaikille!
Lähteet:
- Virtain kaupunki – Juhannusjulistus. (Virrat, Suomen virallinen juhannuskaupunki, Markku Sorvari)virrat.fivirrat.fi
- Yle Elävä arkisto – Presidentti Kyösti Kallion puhe Suomen lipun päivänä 24.6.1940. (Talvisodan jälkeen pidetty juhannuspuhe lipulle)yle.fi
- MTV Uutiset – Keskikesän lemmenloitsut ja juhannustaiat. (Lemmenloitsut kalevalamittaa, juhannussaunan loitsut)mtvuutiset.fimtvuutiset.fi
- Yle Uutiset – Aavasaksan juhannusjuhlien perinteet. (Lipunnosto, yhteislaulu ja juhlapuhe Aavasaksan vaaralla)yle.fiyle.fi
- Wikipedia – Juhannustaiat. (Kansanuskomukset juhannusyöhön: aaveet vaeltavat, virvatuli paljastaa aarteen, saniainen kukkii juhannusyönä)fi.wikipedia.orgmtvuutiset.fi
