Tervetuloa Verbalin piinapenkkiin – paikkaan, jossa kysymykset eivät ole pinnallisia eikä vastauksia tarvitse siloitella.
Tällä kertaa valokeilaan astuu Anna Perho. Hän on tuttu monille niin radiosta, kirjoista, valmennuksista kuin lavoiltakin – mutta tässä piinapenkissä ei pyöritellä kliseitä vaan kaivaudutaan kerrosten alle.
Annan suoruus, tarkkanäköisyys ja huumori kulkevat läpi jokaisen vastauksen. Hän ei turhia romantisoi menneisyyttä, ei selittele virheitään eikä esitä tietävänsä vastauksia kysymyksiin, joihin kukaan ei tiedä oikeaa vastausta. Sen sijaan hän kertoo mummilan ruskeasta sohvasta, mutteripannukahvista ja siitä, miten paljon voi kadehtia ihmistä, joka osaa laulaa – vaikka oma ääni onkin puhujan työkalu.
Mistä tietää, että ihminen on kokenut paljon ja ajatellut vielä enemmän? Siitä, että hän pystyy kiteyttämään rakastumisen päätökseksi, jota ei koskaan tehnyt, ja kertomaan 16-vuotiaalle itselleen, ettei viitsi edes yrittää neuvoa – ei se kuitenkaan kuuntele.
Tässä jaksossa ei haeta täydellisiä vastauksia, vaan rehellisiä. Sukella siis mukaan Annan ajatuksiin, joissa pieni nauru ja iso oivallus kulkevat käsi kädessä.
Kaksi vaihtoehtoa, yksi valinta – ja perustelu perään. Näissä ei etsitä oikeita vastauksia vaan hetken fiilistä.
- Suklaa vai kahvi?
Kahvi! Koko elämäni rakentuu mutteripannukahvin varaan. Yksi pannullinen vastaa 3-4 espressoshottia, joiden pitää olla niin vahvoja, että paikat vähän irtoilevat hampaista.
- Aamu vai ilta?
Kuusi vuotta aamuradiossa kouli minusta aamuihmisen. Olen parhaimmillani aamuisin kun kahvi nousee päähän. Silloin olen hetken aikaa supersankari.
- Kissa, koira vai joku muu?
Rakastan koiria. Ne ovat liian hyviä ihmiselle.
Sitten mennään syvemmälle – tarinoihin, hetkiin ja muistoihin, jotka eivät välttämättä näy ulospäin mutta tekevät ihmisestä juuri sen, kuka hän on.
- Mikä on pahin moka, jonka olet tehnyt työelämässä – ja mitä siitä opit?
Yrittäjänä ajattelen, että minun olisi pitänyt opetella järjestelmällisemmin myymään ja markkinoimaan. Osaan sisällöt, mutta mitä hyötyä on osata asioita, jos ne eivät tavoita asiakkaita?
- Jos voisit tehdä podcast-jakson kenen tahansa henkilön kanssa koko maailmasta tai maailman historiasta, kenet ottaisit mukaan ja miksi?
Edesmenneen koomikon Joan Riversin. Hän oli uranuurtaja; ensimmäinen naiskoomikko, joka todella löi Jenkeissä läpi. Hän oli röyhkeä, epäkorrekti ja valtavan hauska. Sellaista hahmoa ei enää tule.
- Jos saisit kirjoittaa kirjeen 16-vuotiaalle itsellesi, mitä sanoisit?
Ihan sama mitä sanoisin, ei se kuuntelisi kuitenkaan. En ole pienimmässäkään määrin nostalgikko, enkä katsele menneisyyteen, koska sinne ei ole paluuta.
- Mikä on oudoin neuvo, jota olet koskaan saanut, ja noudatitko sitä?
Luin nuorena ohjeen, että elämässä tehdään kolme tärkeää päätöstä: minne menet opiskelemaan, minkä ammatin hankit ja kenen kanssa menen naimisiin. Myöhemmin tajusin, että kaiken tuon voi vaihtaa, monta kertaa.
- Mikä on sellainen päätös, jota et vieläkään täysin ymmärrä tehneesi?
Rakastuminen. Sitä ei voi ennalta päättää eikä laskelmoida, se vain tapahtuu.
- Jos saisit valita yhden taidon, joka sinulla olisi ollut syntymästä asti, mikä se olisi?
Laulamisen taito. Kadehdin ihmisiä, joille ääni on instrumentti, jolla voi luoda yhteyden muihin ihmisiin. Toisaalta puhujan ammatissa käytän samaa soitinta jatkuvasti, mutta vain erilaisessa äänilajissa.
- Mikä on sellainen paikka, johon palaat aina mielessäsi, kun kaipaat rauhaa?
Mummilan ruskea sohva. Se edustaa elämässäni kaikkea turvallista ja rakastavaa.
- Onko sinulla muistoa, joka saa sinut aina hyvälle tuulelle tai jopa nauramaan?
Niitä on onneksi paljon. Mutta jos olen allapäin, katselen tallentamiani videoita koirastamme.
- Jos saisit kysyä yhden kysymyksen keneltä tahansa maailmassa, kuka vastaisi ja mitä kysyisit?
Kysyisin Putinilta onko hän nyt tyytyväinen.
- Jos saisit päättää, millaisena sinut muistetaan sadan vuoden päästä, mitä toivoisit?
Toivoisin, että minusta kerrotaan legendaa jossa sanotaan että ”se Anna oli kyllä kova suustaan.”
Jos Anna Perho jätti jäljen, se oli rehellinen, terävä ja hyvällä tavalla vähän pisteliäs. Juuri sellainen, jonka hyvä puheenvuoro jättää mukaansa.
Hänen piinapenkki-vastauksensa eivät pyrkineet miellyttämään. Ne pyrkivät sanomaan jotain totta. Totta siitä, miten moka voi olla opettaja, rakastuminen arvoitus ja podcast-unelma voisi toteutua edesmenneen Joan Riversin kanssa. Totta myös siitä, että elämässä moni asia voi mennä uusiksi: opinnot, ammatti, ihmissuhteet. Eikä siinä ole mitään hävettävää, ainoastaan mahdollisuus kasvaa.
Vaikka Anna ei mielellään katso menneeseen, hän myöntää palaavansa joskus ajatuksissaan mummilan ruskealle sohvalle. Paikkaan, jossa oli turvallista vain olla. Ehkä juuri siinä piilee kaiken ydin – että saa olla hyväksytty omana itsenään.
Lopulta tämä piinapenkki ei ollut piinaa, vaan tutkiskelua. Pala palalta piirtyi esiin ihminen, joka on elänyt, epäillyt, oivaltanut ja oppinut nauramaan itselleen. Ja se jos mikä on taito.
Verbalin piinapenkki palaa pian. Uudet vieraat, uudet tarinat, sama rehellinen asenne. Siihen asti – olkaa lempeitä, mutta älkää siloiteltuja.
TL;DR – Anna Perho ei säästele sanoja eikä kiertele totuuksia.
Kahvi on elämän selkäranka, rakastuminen järjetöntä, ja 16-vuotiaalle itselle on turha yrittää neuvoa yhtään mitään. Joan Rivers olisi unelmavieras podcastiin, ja mummilan ruskea sohva se paikka, jossa mieli lepää.
Anna puhuu siitä, miten moka voi opettaa enemmän kuin onnistuminen, ja kuinka kaikki tärkeät elämänvalinnat voi lopulta myös vaihtaa – joskus jopa useaan kertaan. Hän ei romantisoi mennyttä, mutta tunnistaa hetket, jotka kantavat.
Suoruus, lämpö ja pieni piikki huumorissa. Siinä paketissa Anna Perho piinapenkissä.
