Verbalin piinapenkki ei ole haastattelu. Se on matka ihmisen ajatuksiin, muistoihin ja hetkiin, jotka harvoin päätyvät LinkedIn-profiiliin tai lavalle.
Tällä kertaa penkkiin istahtaa Lauri Järvilehto. Filosofi, muusikko ja luova ajattelija, jonka maailmaan mahtuvat niin tieteellinen tarkkuus kuin taiteellinen uteliaisuus. Hänen arjessaan vuorottelevat kirjoittaminen, valmentaminen, musiikkistudio ja lasten iltapuuhat — eikä mikään niistä ole toista tärkeämpi.
Tässä piinapenkissä puhutaan enemmän vuorisaarnoista kuin strategioista. Ystävyydestä, rauhan paikoista ja siitä, mitä voi oppia, kun nostaa liikaa rahoitusta tai jää yöksi säveltämään syntetisaattorimusiikkia.
Lauri ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan vie lukijan mukanaan. Sellaisiin ajatuksiin, jotka pysäyttävät, hymyilyttävät ja jäävät kummittelemaan vielä pitkäksi aikaa.
Kaksi vaihtoehtoa, yksi valinta ja perustelu perään. Näissä ei etsitä oikeita vastauksia vaan hetken fiilistä.
Suklaa vai kahvi?
Kahvi. Vaikea valinta, mutta kahvi auttaa pitämään silmät auki tiukoissakin tilanteissa.
Benji- vai laskuvarjohyppy?
Laskuvarjohyppy. Olen kokeillut molempia ja molemmat ovat kiinnostavia, mutta laskuvarjohypyssä on paremmat maisemat.
Aamu vai ilta?
Ehdottomasti ilta. Olen maailman vähiten aamuihminen. Jos en tekisi työtä, jossa pitää aika usein olla aamupäivisin hommissa, heräisin yleensä puolilta päivin.
Kissa, koira vai joku muu?
Koira. Myös kissat ovat ihania, mutta olen niille ärsyttävästi tosi allerginen.
Pellehypyt vai vesijuoksu?
Vesijuoksu. Se on yllättävän zen. Pellehyppyjä en ole kokeillut. Vielä.
Sitten mennään syvemmälle, tarinoihin, hetkiin ja muistoihin, jotka eivät välttämättä näy ulospäin mutta tekevät ihmisestä juuri sen, kuka hän on.
Mikä on pahin moka, jonka olet tehnyt työelämässä – ja mitä siitä opit?
Nostin liikaa rahoitusta startupillemme, ja se sotki fokuksen. Opin siitä ehkä tärkeimmän startup-opetuksen, eli rahoitus ratkaisee lopulta yllättävän vähän, vaan pitää löytää mahdollisimman fokusoituneesti (ja nopeasti) hyvä product-market fit.
Mitä muistoa et vaihtaisi mistään hinnasta pois?
Lasten syntymää. Okei, siinä on viisi muistoa, mutta niitä ei voi laittaa arvojärjestykseen.
Mikä on sinun paras muistosi ala- ja yläasteelta?
Ala-asteelta varmaan joku matematiikan tunti. Yläastelta ehdottomasti yömyöhään vietetyt tunnit Oulun konservatorion musiikkistudiolla, jossa sävelsin syntetisaattorimusiikkia.
Jos voisit pitää podcastin kenen tahansa henkilön kanssa koko maailmasta tai maailman historiasta, kenet ottaisit mukaan ja miksi?
Steve Jobsin, Ludwig Wittgensteinin ja Rick Rubinin. Kaikki ovat aikansa terävimpiä ajattelijoita ja kaikilla on myös erilaisia yhteyksiä jonkinlaiseen zeniläiseen tai sen kaltaiseen ajatteluun, josta voisi syntyä tosi kiinnostavaa keskustelua.
Jos saisit viettää päivän jossain menneisyyden hetkessä, minne menisit?
Kuuntelemaan Jeesuksen vuorisaarnaa. Tosin pitäisi ensin opetella arameaa.
Jos saisit valita yhden taidon, joka sinulla olisi ollut syntymästä asti, mikä se olisi?
Ymmärtää ihmisiä paremmin.
Kuka supersankari olisit ja miksi juuri hän?
Iron Man. Tykkään rakennella asioita ja jos olisi Tony Starkin älynlahjat, olisi mahdollista rakennella kaikenlaista kivaa.
Mitä kuuluu täydelliseen päivääsi?
Pitkä ja rauhallinen aamu, 2–4 tuntia musiikkistudiossa, kirjoittamista, hyvät lounaat ja päivälliset ja ilta perheen kanssa. Ehkä joku luento tai valmennus silloin tällöin. Lasten nukahdettua kirjojen lukemista ja musiikin kuuntelua. Yleensä nämä osuvat maanantaille.
Mikä on sellainen paikka, johon palaat aina mielessäsi, kun kaipaat rauhaa?
Kalifornian Berkeleyssä oleva huikea The Musical Offering -kahvila/levykauppa/kirjakauppa, josta löysin Barbara Guestin Fair Realism -teoksen sattumalta.
Jos saisit kysyä yhden kysymyksen keneltä tahansa maailmassa, kuka vastaisi ja mitä kysyisit?
Kysyisin Pierre de Fermatilta, mikä on hänen viimeisen teoreemansa todistus. (Fermat kirjoitti 1600-luvulla erään kirjan marginaaliin löytäneensä teoreemalleen todistuksen, mutta että se ei mahtunut marginaaliin. Ratkaisu löytyi vasta vuonna 1995 – ja se on noin 130 sivua pitkä.)
Mikä on sellainen lapsuuden unelma, joka edelleen kutkuttaa sinua?
Esiintyä Wembleyn stadionilla.
Jos saisit päättää, millaisena sinut muistetaan sadan vuoden päästä, mitä toivoisit?
Hyvänä perheenisänä ja ehkä myös ajattelijana, kirjailijana ja/tai muusikkona.
Mikä tästä kaikesta jää mieleen?
Lauri Järvilehto ei kulje valmiiksi viitoitettuja polkuja. Hän luo omansa. Sellaisia, joissa ajattelu on yhtä tärkeää kuin tunteminen, ja joissa filosofia ei ole erillinen huone elämässä, vaan sen kantava lattia.
Hän ei tarjoa täydellisiä vastauksia, vaan epätäydellisiä, kauniita hetkiä. Hetkiä, joissa startupin ylikorotettu rahoitus avaa tärkeämmän oivalluksen kuin yksikään strategiapalaveri. Hetkiä, joissa rauha löytyy berkeleyläisestä kahvilasta, tai musiikista, joka syntyy studion hiljaisuudessa. Hetkiä, jolloin on pakko myöntää, ettei vielä ymmärrä kaikkea – mutta haluaa ymmärtää enemmän.
Tässä piinapenkissä ei mitattu titteleitä, saavutuksia tai seuraajamääriä. Mitattiin jotain tärkeämpää. Uteliaisuutta. Inhimillisyyttä. Halu kertoa ja kuunnella, oppia ja oivaltaa. Lauri avasi oven omaan maailmaansa ja antoi meidän vilkaista sisään.
Ja ehkä juuri siksi tämä ei ollut haastattelu vaan kokemus. Sellainen, joka jää mieleen, ei siksi että sen muistaa ulkoa, vaan siksi että sen tuntee vielä pitkään sen jälkeen, kun on lukenut viimeisen rivin.
TL;DR
Lauri Järvilehto. Filosofi, muusikko, ajattelija ja iltavirkku, joka viihtyy niin kirjojen kuin syntetisaattoreiden äärellä.
Valitsi kahvin, koska pitää silmät auki. Valitsi laskuvarjohypyn, koska maisemat. Valitsi myös elämän, jossa maanantai on lempipäivä.
Pahin moka oli startupin liiallinen rahoitus, joka vei fokuksen harhaan. Parhaat muistot löytyvät lasten syntymistä ja Oulun konservatorion yökuluista.
Podcastiin istahtaisi Steve Jobs, Rick Rubin tai Ludwig Wittgenstein. Jeesuksen vuorisaarnaa Lauri kuuntelisi mieluiten paikan päällä. Tosin aramea pitäisi vielä opetella.
Hän haluaisi ymmärtää ihmisiä paremmin, esiintyä Wembleyllä ja tulla muistetuiksi ajattelijana. Mutta ennen kaikkea hyvänä isänä.
Siksi tämä piinapenkki ei ole pelkkä kurkistus vaan kutsu ajatella hetki uudella tavalla.
